Tampereen Squashkerhoa edustava Arttu Moisio nappasi sunnuntaina uransa toistaiseksi komeimman voiton ottamalla pronssia SM-kilpailuissa Helsingissä.
Moisio paransi kilpailussa otteitaan peli kerrallaan ja pelasi pronssiottelussa espoolaista Matias Tuomea vastaan varmasti uransa parasta squashia voittamalla ottelun erin 3-1. Saavutuksen arvoa korostaa se, ettei Moisio ole kertaakaan aiemmin pystynyt kukistamaan kilpakumppaniaan. Tällä kertaa Moision peli kuitenkin pysyi uomissaan alusta loppuun ja hän nappasi ansaitusti pronssia miesten yleisessä luokassa. "Kyllä täytyy myöntää, että peli kulki erittäin hyvin. Kolmannen erän kramppi hieman pelästytti, mutta sen hävittyä peli lähti taas kulkemaan mukavasti. Mahtava fiilis!", Moisio kertasi ottelua. Matkalla pronssiotteluun Moisio voitti kolme ottelua ennen välierätappiotaan 12:nnen suomenmestaruuden voittaneelle Olli Tuomiselle.
"Kyllä Arttu ehdottomasti ansaitsi voittonsa. Hän on harjoitellut viime vuodet erittäin tunnollisesti ilman vammoja ja on pystynyt nostamaan tasoaan jatkuvasti. Tänään hän sai siitä palkintonsa", miesten maajoukkueen valmentaja Tomi Niinimäki kommentoi Moision saavutusta. Moisio päättää kilpailukautensa Espoossa huhtikuun lopulla pelattaviin joukkue EM-kilpailuihin.
-Tomi Niinimäki-





