
"Kisaraportti väistyneeltä puheenjohtajalta, joka kuljetti unohtuneen pokaalin Mikkeliin ja kannusti omiaan loppuun asti"
Tampereen Squashkerhon miesten ykkösjoukkue jatkoi mitaliketjuaan lauantaina 10.4.2010 Mikkelissä pelatuissa playoffseissa. Viikonloppu sai dramaattisen alun jo alkuviikosta kun kakkospelaaja, Henrik Kronlund, ei nivusvaivan vuoksi pystynyt pelaamaan finaaleissa. Niinpä kakkosjoukkue, joka on toiminut ykkösjoukkueen farmijoukkueena, joutui luovuttamaan parhaimman pelaajansa eli Mikko Kärkkäisen Mikkeliin. Tämä siirto sotki kakkosjoukkueen menestymismahdollisuudet liigakarsinnoissa tai ainakin vaikeutti sitä. Ymmärrän kakkosjoukkueen pettymystä asian tiimoilta; olivathan he pelanneet samalla joukkueella koko liigakauden ja olisivat halunneet testata HSRC:n ja JSK tason karsinnoissa. Mutta seuran etu oli tärkein ja mitalin saaminen SM-liigassa oli mahdollista vain näin toimien.
Arpa asetti ennakkosuosikin ESRC:n TSK:ta vastaan. ESRC pelasi ilman ykköstykkiään, Olli Tuomista mutta edelleen joukkueesta löytyi kaksi kovaa luuta. Suomen kolmonen Matias Tuomi ja Ruotsin ykkönen Rasmus Hult. Pelijärjestys oli muuttunut tämän vuoden liigaan siten että se oli 4,3,1 ja 2.
Mikko Kärkkäinen sai luvan aloittaa välierän ESRC Tatu Murronmaata vastaan. Hollannissa asuva tatu piti kaksi erää Mikkoa pihdeissä ja voitti ne 11-5 ja 11-8. Kolmannen erän tilanteessa 7-9 Tatulle, Mikko sai draivin päälle. Neljä voitettua pistettä putkeen ja silmin nähden uupuneen Tatun oli todettava Mikon kaventaneen ottelun 1-2. Neljäs erä oli taistelua pitkissä palloissa väsymystä vastaan. Tatulla oli kolme kertaa ottelupallo mutta joka kerran Mikko löi pallon vastustajan tavoittamattomiin. Erä Mikolla 16-14. Viides erä oli Mikon käsissä koko ajan mutta tosin vain kahden pisteen keulalla. Se kuitenkin riitti loppuun asti, erä Mikolle 12-10 ja ottelu 3-2. Mikolta kaikenkaikkiaan erittäin kypsä ja hyvä peli. Loistava nousu 0-2 tappioasemasta.
Kolmospelaajana TSK:lla oli aina yhtä luotettava Jussi Vehniäinen. ESRC:n Janne Järvinen joutui heti ottelus alusta alkaen suurin vaikeuksiin hakien palloa nurkasta nurkkaan. Ottelu oli nopeasti ohitse tuloksella 11-8,11-3 ja 11-5. Näin TSK:lla vakuuttava 2-0 johto ennen kakkos-ja ykköspelaajia. Käytännössä tämä tarkoitti sitä että kahdella erävoitolla TSK pelaisi jälleen finaaleissa.
Ykköspelaajien välien selvittelyssä TSK sai jobin postia kun tiedettiin että Arttu Moision selkä oli vihoitellut koko viikon. Jotta Matias Tuomelta voittaa erän pitää olla huippukunnossa. Harjoituksissa Arttu on niitä ottanutkin ja sitä toivottiin myös nyt. Arttu johti ensimmäistä erää 3-0 mutta sitten peli tasoittui. Kaikenkaikkiaan Arttu pisti hyvin kampoihin mutta Matias haki palloja hyvin ja pisti takaisin pahoja lyöntejä. Ottelu meni Matiakselle 3-0 eräluvuin 11-6,11-4 ja 11-6.
Nyt jäi kaikki sitten Tomi Niinimäen käsiin. Vastus oli parasta A-ryhmää eli Ruotsin ykkönen Rasmus Hult. Pelimiehen näköinen nuorukainen, joka omaa erikoisen kahden käden rystylyönnin! Uskokaa tai älkää mutta en ole aikoihin nähnyt niin tarkkaa rystylyöntiä. Kahden käden voima antaa hänelle mahdollisuuden vaihtaa lyöntisuuntaa viime hetkellä. Tämän sai kokea myös Tomi, joka antautui ehkä hieman liian helpostikin Rasmukselle 3-0 eräluvuin. 11-6,11-5 ja 11-4. Tosin katsomoon ehkä se näyttää siltä että toinen luovuttaa kun lyönnit ovat vaan yksinkertaiseksi vastustajalla niin hyviä ja syviä.
Näin TSK:n taival suuntautui pronssiotteluun. Toinen välierä oli päättynyt Mikkelin Squashin 4-0 voittoon Ylivieskan Squashista. Ylivieska oli joutunut playoffseihin ilman Henrik Mustosta ja ilman tätä syömähammasta paukut eivät riitä tämän pitemmälle.
Pronssiottelu olikin pelkkä muodollisuus; kaikki pelaajamme voittivat ottelunsa selvästi. Mikko ja Jussi 3-0 ja Arttu ja Tomi 3-1. Mikon kausi on ollut pelkkiä voittoja omissa otteluissaan. Hän ei ole kaudella hävinnyt ainuttakaan ottelua ja mielenkiintoista on kuka ottaa Mikon päänahan tulevissa SM-kisoissa Espoossa. Vai ottaako kukaan? Ehkä valiosta löytyy kuitenkin sellainen pelimies että 5-kertainen racketlonin MM joutuu kerran taipumaan tällä kaudella.
Finaalissa Espoo meni sitten menojaan ja voitti Mikkelin 3-1. Mikkelin ainoan voiton otti Olle Poutiainen.
Naisten joukkue SM kultaa otti HSRC, hopeaa MiSq ja pronssia ESRC. Ehkä ripaus pronssista kuuluu TSK:llekin sillä ESRC:n joukkueessa pelasi vuokralla Minna Mäntylä.
Liigakarsinnoissa TSK kakkosjoukkue taisteli minkä pystyi. Ykköspelajan puuttuminen toi kaikille astetta kovemmat vastustajat ja niinpä saldona oli pelkkiä tappioita. Joukkueessa urhoollisesti taistelivat Nalle Parmonen, Sami Lindell, Olli Turtonen ja Sami Mäkinen.
Tarkemmat tulokset löydät WWW.squash.fi ja Squashliigaplayoffs ja karsinnat 2010.