Tampereen Squashkerho

  • Suurenna fontin kokoa
  • Fontin oletuskoko
  • Pienennä fontin kokoa

Jarin Testamentti

Sähköposti Tulosta PDF

Jarin ”testamentti”


On aika heittää hyvästit seuratoiminnalle sen ytimessä, hallituksessa.
Taivalta kesti yhteensä kymmenen vuotta ja sitä ennenkin viisi vuotta hallin edustajana seurassa. Viimeiset viisi vuotta vierähti puheenjohtajana, jäsenrekisterin pitäjänä ja rahastonhoitaja. Olin myös viimeisen viiden vuoden aikana kilpailunjohtajana Tampere Openissa, kolmissa SM-kilpailuissa (avoimet vuonna 2009, juniori SM ja veteraani-joukkue SM vuonna 2007) ja useissa juniori GP:ssä.

 

Aika on ollut samaan aikaan antoisaa ja raskasta. 2000-luvulla talkootyö ei ole enää käsite jota kaikkien tulisi tehdä. Sen puuttumisen vuoksi suurin osa töistä kasautuu muutamalle ihmiselle ja kaikki tietää mitä seuraa. Asiat hoituvat minimipanostukselle ja usein jälkikin on silloin minimaalista. Jos tähän löytyisi jostain viisasten kivi niin olisin otettu.

 

Puheenjohtajakaudella sain kokea historiallisen hienoja tapahtumia

·        Tuulan 20. SM kulta 2009 vieläpä meidän järjestämissä kisoissamme

·        Miesten seurahistorian ensimmäinen joukkue SM kulta 2009. Vastassa finaalissa joukkue jolla oli maamme kaksi rankingiltaan parasta pelaajaa ja taas; finaalit pelattiin meidän järjestämänä ja tietenkin GoGossa.

·        Naisten joukkue SM kulta 2008

·        Mikko Kärkkäisen taival Racketlonissa. Mikko voitti hopeaa marraskuussa 2009 lajin MM kisoissa Saksassa viiden kultamitalin jatkoksi.

·        Tuula Minetin, Arttu Moision ja Henri Kronlundin nousut valioluokkiin.

·        Tampereen toisen squashhallin valmistuminen kun Ruotula laajensi toimintaansa ja rakensi siipiensä suojaan neljä squashkenttää

·        Mike Harriksen saaminen Suomeen ja Tampereelle. Squashlegenda on antanut jo kahdesti opetusta seuramme pelaajille ja lisää on luvassa

 

Surullisiakin asioita on tapahtunut. Seuramme äiti, juniorivalmennuksesta vastannut Eira Oinonen, poistui liian aikaisin tästä maailmasta. Elokuun 5. päivänä 2009 lähti luotamme pois rakastettu ihminen, jonka käsissä oli seuramme junioreiden valmennus.

Tällaisten tapausten sattuessa on suuri mahdollisuus että toiminta kokee lopun tai ainakin totaalisen lamaannuksen.

Meidän kohdalla on kiittäminen uutta puheenjohtajaamme, Tino Minettiä, joka omalla taidollaan ja asenteellaan rakensi kahdessa viikossa toimivan valmentajarungon, laati junioreille kyselyn harjoitus-määristä ja tasosta ja teki valmennusryhmät. Syyskuun puolella meillä oli taas toimiva valmennusjärjestelmä ja siinä parikymmentä innokasta junioria. Haluan kiittää Tinon lisäksi Parmosen Nallea, Tehomaan Tomia, Heikkilän Lauria ja Moision Juhaa pyyteettömästä työstä seuran ja junioreiden eteen. Tänä vuonna mukaan tuli myös entinen huippupelaaja, nykyinen huippuvalmentaja Jussi Kostiainen. Vielä tarvittaisiin mukaan perustaitoisia valmentajia aloittelijoiden ohjaukseen. Mikäli tunnet vähäänkään kiinnostusta asiaan ja talkootyön puute pistää rintaasi niin ilmoittaudu mukaan auttamaan meitä tässä arvokkaassa työssä.

 

Toinen suru-uutinen kohtasi seuraamme tämän vuoden 3. päivä kun seuramme perustaja, kunniapuheenjohtaja, Kalevi Ahonen, menehtyi lyhyen sairastelun jälkeen. Kalevi perusti TSK:n 1972 yhdessä Vilhelm Franckin, Erkki Ahmaniemen, Esa Nurmen ja Jorma Törösen kanssa, Kalevi toimi seuran puheenjohtajana vuoteen 1985 asti.

 

Kalevi oli loppuun asti kiinnostunut seuran asioista ja niistä juteltiin usein kun hän kävi veteraanijumpalla GoGossa.

 

TSK täyttää kahden vuoden päästä 40 vuotta. Seuran historiikkia tehtiin Eiran johdolla muiden töiden ohella. Tietojen kerääminen jäi Eiralta kesken mutta toivoisin että historiikki saataisiin aikaiseksi ja ihmiset jotka muistavat näitä asioita, saisivat kertoa tarinansa. Jälleen suuri talkootyö odottamassa jotain innokasta, kenties lopputyötä historiasta tekevälle pelurille…

 

Säijän samettikäsi siirtyy pikajunan ohjaimista takavaunuun tarkkailijaksi ja juniorivalmentajaksi. Olen loppuun asti hengessä mukana ja henkisesti kannan vastuuta.

 

Kiitos kaikille Teille kuluneista vuosista. Seuratyö on antanut minulle ison palasen kokemusta, ystäviä, mahdollisuuden tutustua suomalaiseen squashiin ja sen sidosryhmiin.

 

Haastaa saa hallilla peliin. Mutta enää en anna löysiä seuran puolesta…

 

 

 

 

Jari

Viimeksi päivitetty 24.02.2010 15:09
 

Täällä Taas

Sähköposti Tulosta PDF
Täällä taas!
 

 

Kuten jotkut seuramme jäsenet (ei liiaksi dementoituneet eikä liian nuoret!) vielä muistavat, tämän niminen kaveri on ennenkin ollut jossain tekemisissä lajimme parissa. Edellinen hallitustyöskentelykausi kesti n. 25 vuotta, joten virkamiesmäisyyttä on harjoiteltu. Tämänkertaisesta jaksosta en ole ajatellut yhtä pitkää, vaan toivon nuorempien ja innokkaampien ottavan ohjat mitä pikimmin.

Miksi sitten neljän pienen lapsen isä suostuu moiseen? Ei ainakaan ylimääräisen vapaa-ajan takia.

Kulunut fraasi on ”rakkaudesta lajiin”. Seurat ja seurojen nimet ovat vaihtuneet omallakin uralla moneen kertaan, mutta squashin lajina tulisi säilyä. Tämän lajin säilymisen ehtona on seuratoiminta ja erityisesti junioritoiminta, jota Eira lähes yksinään hoiti. Nyt kun Eiraa ei enää ole, meidän muiden täytyy kantaa kortemme kekoon meille tärkeän asian puolesta.

Lopuksi haluan kiittää Jaria erittäin hyvin tehdystä työstä. Toivottavasti pystymme nykyisen hallituksen ja squashhenkisen jäsenistön avulla takaamaan lajimme säilymisen.


Tino

 

Tampereen Squashkerhon hallitus 2010

Tino Minetti                          puheenjohtaja              Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Tytti Eerola                          sihteeri/taloudenhoitaja  Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Arttu Moisio                         kilpailutoiminta             Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen                

Juha”Nalle” Parmonen          valmennus/junioritoiminta  Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Esa Sorvali                           jäsentoiminta                  Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Juha Moisio                          tiedotus                         j Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Simo Pohjavaara                  yleiset asiat                    Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

 

Onko osoitteesi muuttunut? Etkö saa sähköpostia?

Lähetä jäsenyytesi muutokset Tytti Eerolalle.

 

Seurailta

GoGossa keskiviikkoisin klo 18-20. Varattuna kentät 5 ja 6. GoGon jäsenille maksuton ja muille TSK:n jäsenille 7,5 €. Tervetuloa!

 

Viimeksi päivitetty 24.02.2010 14:59
 

Eiran muistokilpailu onnistui hienosti

Sähköposti Tulosta PDF

Perjantaina 5.2. käytiin Eiran muistokilpailu Ruotulan tenniskeskuksella.
Idean isä oli SC-2000 legendat ja puuhanaisena Terhi.
Lajeina oli nelimaila, squash, ja kaikkea muuta. Nelimailaan oli saatu kolme viiden pelaajan lohkoa aikuisille ja junioreille oma lohko. Squashissa oli mukana noin kymmenen pelaajaa. Ottelut käytiin hyvässä hengessä joka laji 11 pisteeseen. Paikat saatiin kipeäksi reilun kolmen tunnin uurastuksen jälkeen, jonka jälkeen oli aika saunoa ja muistella Eiraa. Terhi oli loihtinut urheilijaruokaa; kanankoipia, nakkeja, lihapullia, monenlaisia salaatteja jne. Ruoka kävikin hyvin kaupaksi moisen uurasatuksen jälkeen.
Voittajia oltiin kaikki. Wilsonin squashmailan arvonnassa voitti Petri Luoma ja paidan Heikki Moisio.

Tilaisuus tuotti TSK:n junioreille 375 euroa, joka käytetään Ruotulassa kevään squashvuoroihin.

Terhille erittäin SUURI KIITOS tilaisuuden järjestämisestä. Lohkojaot, aikataulut, järjestelyt kaikkine ruokineen ja saunoineen olivat täydelliset. Paikalla olleet suunnittelivat että kilpailusta tulisi jokavuotinen "Eiran Kisa" ja mikäs olisi sen hienompaa. 

Terveisin

Jari Hämäläinen

 

Squashkoulun tiedote keväälle 2010

Sähköposti Tulosta PDF
  •  

      KEVÄTLUKUKAUSI 

Kausi alkoi 4.1 ja päättyy 23.5., pitäen sisällään 19 ( viikolla 9 ei harjoituksia) peliviikkoa. Lisäksi sunnuntaisin pelipäivä, jolloin ohjattua harjoitusta ei ole.

7.2. järjestetään Ruotulassa huippuvalmentaja Mike Harris tapahtuma, jonka osallistumismaksu on 10 euroa. Lisätietoja ja ilmoittautumiset Nalle Parmonen
p. 050 – 482 1480 tai Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen .

Kevään alueleiri (Länsi-Suomi) järjestetään 22.-23.5. Ruotulassa. Hinta–arvio
n. 50 euroa ruokailuineen. Tästäkin lisätietoa myöhemmin.

TSK ry palkitsee ahkerimman osallistujan kauden päätteeksi. 

KORVAUSTUNNIT JA POISSAOLOT 

Vähäisiä poissaoloja Squashkoulun tunneilta on mahdollista korvata muissa ryhmissä. Kysy valmentajalta sopiva aika. Yksittäisissä poissaoloissa ilmoitus valmentajalle hyvissä ajoin (miel. 1 vrk ennen). Pitkäaikaisen sairauden tai vammautumisen  vuoksi, keskustele mahdollisesta korvauksesta valmentajasi kanssa. 

LOMAT JA PERUUTUKSET 

Hiihtoloma viikolla 9, jolloin ei ole harjoituksia. Mahdollisista muista tuntien peruutuksista ilmoittavat valmentajat erikseen. Perutut tunnit korvataan. 

LASKUTUS 

Kevätkauden lasku on yhdessä erässä. Laskutukseen lasketaan 15 harjoitteluviikkoa.

Squashkoulun kevätlukukauden hinta on 5 e/hlö/1 h (Ruotula) ja 3 e/hlö/1 h (GoGo). 

YHTEYSTIEDOT 

www.tsk-squash.fi

Tino Minetti, Squashkouluvastaava, puh. 040-503 7348 
 
 
 
 
 

 

Perustajajäsen on poissa

Sähköposti Tulosta PDF

TSK:n perustajajäsen, Kalevi Ahonen, menehtyi lyhyen sairastelun jälkeen sunnuntaina 3.1.2010.

Tampereen Squashkerhon perustettiin Kalevin johdolla 1972. Ensimmäiset ottelut pelattiin hänen omistamassaan insinöörintoimiston yhteydessä olevalla squashkentällä. Kenttä oli ensimmäinen Tampereella ja ensimmäisiä Suomessa. Siellä kävi pelaamassa otteluja mm. Spede Pasanen.

Kalevi oli TSK:n puheenjohtaja vuodesta 1972 vuoteen 1985. Toisen perustajajäsenen, Esa Nurmen, kunniaksi perustettu "Esan malja", seuramme myönsi Kaleville vuonna 2006.

Tampereen kaupunki palkitsi Kalevin "Tampereen Palkinnolla" lokakuun alussa 2009 yhdessä Eila Roineen kanssa. 

Kalevi oli monessa mukana; sotaveteraani- ja invalidijärjestöissä, kehitysvammatyössä, kuulovammais- ja mielenterveystyössä, yli 20 vuotta Tampereen kaupungin valtuustossa ja lautakunnissa. Tasavallan presidentti myönsi hänelle sosiaalineuvoksen arvonimen vuonna 1996. 

Seuramme on kiitollinen Kalevin tekemästä työstä TSK:n hyväksi ja hiljentyy hänen muistoa kunnioittamaan.

Jari Hämäläinen
puheenjohtaja

Viimeksi päivitetty 05.01.2010 12:59
 


Sivu 1 / 2

Kysely

Mikä on mielstäsi paras mailamerkki squashiin?
 

LINKKEJÄ